Meistä

Aloitus Tori.fi:ssä – verkkokauppa tarvittiin eri mallien esille tuomiseksi

Julialle perustettiin 2015 toiminimi ja ensin hevosia myytiin tori.fi:ssä. Virva muistelee sen aikaisia fiiliksiään: “Silloin mietitytti, että mitähän tästä tulee, mutta koska yritys perustettiin alaikäiselle, sen tulevaisuus ei aiheuttanut paniikkia. Jos ei toimisi, niin ei toimisi.” Kauppa kuitenkin kävi niin vilkkaasti, että heinäkuussa perustettiin osakeyhtiö ja taikakeppari.fi-verkkokauppa. Yritys työllistää nyt Virvankin kokopäiväisesti. Keppihevosharrastus onkin kovassa suosiossa.

“Verkkokauppa tarvittiin, kun piti saa kaikki mallit selkeästi esille ja sitten koko homma räjähtikin käsistä”, Virva kertoo. “Ensimmäinen tilaus tuli heti seuraavana päivänä verkkokaupan perustamisesta ja myynti lähti heti pyörimään täysillä. Tilauksia tulee kymmeniä päivässä.” Taikakepparilta tilataan sekä keppihevosia, että niiden tarvikkeita. Heiltä voi ostaa myös keppihevosten esteitä. “Isoin tilaus on ollut, kun tilattiin 7 kepparia samassa tilauksessa.”

Kysyntä ylittää tuotannon – joudutaan myymään ei-oo:ta

“Hevoset viedään käsistä. Teemme nämä aina huolella käsin, eivätkä ne tule samasta muotista, joten tuotteiden tekeminen kestää. Vielä emme uskalla palkata ketään ulkopuolista, mutta tietyt vaiheet tulevat alihankintana, se tuntuu turvallisemmalta”, Virva toteaa.

Yritys pyöriikin velattomana: “Ihan alussa lainasin Julialle muutaman tonnin, mutta sitä ei lasketa. Velkaa ei haluta ottaa.” Virva ja Julia haluavatkin nähdä onko keppihevosharrastus vain buumi vai pysyvämpi ilmiö.

“Sesonkeihin valmistautuminen on todella haastavaa, kun ei ehditä valmistaa tuotteita edes normaalitarpeeseen riittävästi.” Tuote on sen tyyppinen, että asiakas saa valita tuotteeseen pieniä yksityiskohtia, kuten timantteja, joten viimeistelyt tehdään vasta tilauksen tultua. Mutta toisaalta tämä selittää tuotteiden suosittuutta: jokaisesta keppihevosesta saa tehtyä omanlaisen. “Se on positiivinen ongelma, ettei meidän tavara riitä”, tuumaa Virva.

Puskaradio vahva asiakashankinnassa, myös ulkomailla

Virvan mielestä työssä parasta on saada sähköposteja, kun joulu on pelastettu tai synttärit on parhaat, kun lahjaksi on saatu Taikakepparin keppihevonen. Heille annetun palautteen lisäksi asiakkaat kertovat keppihevosista myös muille. Taikakeppariin tuleekin usein viestejä siitä, että naapuriin on ilmestynyt heiltä tilattu hevonen ja viestin lähettäjä haluaa samanlaisen. “Enää ei olla edes Googlen mainontaa käytetty kun puskaradio myy meidän tuotteet.”

Puskaradio soi Virvan mukaan ahkerasti myös ulkomailla: “Jos jollekin kadulle esimerkiksi Ruotsiin menee hevonen, niin samalta alueelta tulee heti lisää tilauksia”. Ruotsi on Taikakepparin suurin vientimaa, mutta hevosia on lähtenyt myös Ranskaan, Tanskaan, Viroon, Slovakiaan, Sveitsiin, Austraaliaan. Puskaradion lisäksi ulkomaan myyntiä lisää Instagram.

Taikakeppari käy myös tapahtumissa, kuten Helsinki International Horse Showssa, jossa tuotteet vietiin käsistä ja kaksikko teki uusia vuorokaudet läpeensä. Tori.fi:ssä on myös edellee käytössä Torikauppa, joka uusii ilmoituksen päivittäin. “Se on joulun aikaan haka. Tilauksia tulee ihan älyttömästi.”

Joka päivä mietitään seuraavia siirtoja

Taikakepparissa mietitään aktiivisesti myös tulevaisuuden suuntia ja mahdollisuuksia. “Eihän tästä tiedä onko tää vaan buumi. Mietitään joka päivä, mitkä on niitä siirtoja joita uskaltaisi tehdä. Verkkokauppaa pitäisi kehittää ja esimerkiksi jenkkimarkkinat kiinnostaa, sillä siellä olisi markkinaa. Samalla arveluttaa miten saisi tuotettua riittävästi tuotteita ja toisaalta miten saa kaiken byrokratian handlattua.”

Lähde Paytrail

Ilmoita saatavuudesta Ilmoitamme kun tuotetta on jälleen varastossa!